Salli evästeet, jotta voit käyttää automaattisia käännöksiä
Hyvinvointialueella pilotoidaan tekoälyavusteisen kirjaamisen käyttöönottoa vanhusten kotona asumisen palveluissa, esimerkiksi Seniorineuvonnan puhelimessa ja kotikäynneillä. Pilotilla tavoitellaan kirjaamiseen menevän työajan vähenemistä.
Vantaan ja Keravan alueella toimii runsaasti liikunta-, kulttuuri- ja luontoyhdistyksiä, joiden tarjoamat hyvinvointia tukevat palvelut voivat edistää asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia. Näiden toimijoiden palvelut eivät kuitenkaan aina ole hyvinvointialueen ammattilaisten tai asukkaiden helposti
Sosiaalihuollon palvelujen vaikuttavuudella tarkoitetaan asiakkaan näkökulmasta merkityksellisiä myönteisiä muutoksia hänen elämäntilanteessaan, arjessaan, hyvinvoinnissaan tai toimintakyvyssään.
Monipaikkainen työ tarkoittaa työn tekemistä useassa eri paikassa, esimerkiksi työpaikalla, kotona, asiakkaan luona, liikkuvassa työssä tai eri toimipisteiden välillä. Monipaikkaisen työn johtaminen eroaa huomattavasti tilanteesta, jossa kaikki työntekijät työskentelevät samassa toimipisteessä –
Tutkimuksessa selvitetään, millaisia toteutumattomia odotuksia sosiaalihuollon työntekijöillä on asiakastyöstä ja työn tekemisen arjesta. Millaisia työtehtäviä tai työelämän joustoja odotettiin ja miten ne toteutuivat? Millaiset asiat työssä motivoivat ja mikä puolestaan syö työmotivaatiota?
Terveysasemilla annetaan asiakkaille elintapaohjausta tällä hetkellä yksilöneuvontana, mutta tavoitteena on käynnistää myös ryhmämuotoista ohjausta. Elintapaohjauksen tavoitteena on motivoida asiakas elintapamuutoksiin.
Tutkimuksen tavoitteena on löytää uusia toimintamalleja, joilla voidaan vahvistaa esihenkilön osaamista RAI -tiedon hyödyntämisestä johtamisessa. Aiheesta on mahdollista tehdä kaksi opinnäytetyötä:
Tutkimuksen tavoitteena on löytää uusia toimintamalleja, joilla voidaan vahvistaa henkilöstön RAI osaaamista.
Vanhusten yhteisöllisen asumisen yksiköissä asuu aktiivisia vanhuksia, jotka ovat kotihoidon palvelujen piirissä. Yhteisöllisen toiminnan tavoitteena on luoda sosiaalinen ja fyysinen ympäristö, jossa asukkaat pärjäävät tilanteessa, jossa aiemman kaltainen kotona asuminen ei enää onnistu.
Opinnäytetyössä kehitetään asukkaille kognitiivisia ja fyysisiä aktivointipisteitä, jotka tukevat asukkaan toimintakyvyn ylläpitoa. Aktivointipisteet voivat olla esimerkiksi askartelu/puutyöpisteitä, runoutta, arvoituksia tai esimerksi jumppapisteitä.