Salli evästeet, jotta voit käyttää automaattisia käännöksiä
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ensimmäisen osallisuusohjelman ohjaava teema on tasa-arvoinen ja yhdenvertainen osallisuus.
Väkivallaton VAKE - Lähisuhdeväkivallan ehkäisy osana Perhekeskustoimintamallin kehittämistä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella -toimintamalli voitti Hyvä käytäntö 2023 -yleisöäänestyksen sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian kilpailussa.
Jalkautuvan asunnottomuustyön tiimi kiertää Vantaan ja Keravan alueella päivisin.
Aluehallitus päätti 14.3.2023 kokouksessaan avustusten myöntämisestä sosiaali- ja terveydenhuoltoa tukevaan toimintaan vuodelle 2023. Aluehallitus myönsi avustusta 29 hakijalle yhteensä 850 000 euroa.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen Rikoksilla oireilevat nuoret -hankkeessa on rakennettu rikoksilla oireilevien nuorten aikuisten toimintamalli sosiaalihuoltoon.
Vantaalla ja Keravalla pilotoidaan tänä vuonna uudenlaista elintapaohjausta, jossa yhdistyvät ohjattu ryhmätoiminta ja digitaalinen omahoito. Onni-hyvinvointipoluksi nimetty elintapaohjauksen pilotti käynnistyy maaliskuussa Vantaalla ja laajenee myöhemmin Keravalle.
Tänään 21.3.2023 vietetään kansainvälistä sosiaalityön päivää.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella apuvälinelainaamoissa apuvälinelainaus ja huolto toimivat ajanvarauksella Keravan, Koivukylän ja Myyrmäen toimipisteillä. Apuvälinetarpeen havaittuasi, ota yhteyttä apuvälinepalveluun ajan varaamiseksi.
Käsittelyyn pääsivät niin Vantaan hoitajille maksettavat koronakorvaukset, kuin VAKElta eläköityvien muistaminen
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue aloittaa järjestötoimijoiden kanssa kolmivuotisen hankkeen, jonka avulla parannetaan lasten ja nuorten sekä ikäihmisten hyvinvointia Vantaalla. Rahoitus hankkeelle tulee Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiöltä.