VAKE Omatiimi 2.0 -hanke: jatkuvuus, johtaminen ja moniammatillisuus

Asiasanat

Terveyspalvelut

VAKE Omatiimi 2.0 -hankkeessa kehitetään terveysasemien palveluja asiakkaiden hoitoon pääsyn sujuvoittamiseksi sekä hoidon jatkuvuuden ja vaikuttavuuden vahvistamiseksi.

Hankkeen vaihe
Meneillään
Hankkeen aikataulu
-
Hoitajat katsovat tieokonetta terveysasemalla.

Hankkeen tavoitteet

VAKE Omatiimi 2.0 -hankkeen tavoitteena on parantaa hoidon jatkuvuutta terveysasemilla.

Tavoitteena on, että asiakas voi asioida pääsääntöisesti samojen ja tuttujen ammattilaisten kanssa sekä saada tarvitsemansa palvelut sujuvasti. Lisäksi tavoitteena on parantaa hoitoon pääsyä, palvelujen laatua, vaikuttavuutta ja yhdenvertaisuutta.

Kohderyhmä

Hankkeen ensisijaisena kohderyhmänä ovat kaikki perusterveydenhuollon avosairaanhoidon asiakkaat. Hankkeen kehittämistoimet kohdistuvat myös terveysasemien henkilöstöön.

Palvelujen kehittämisessä huomioidaan hyvinvointialueen väestön monimuotoisuus ja erilaiset palvelutarpeet.

Mitä hankkeessa kehitetään?

Hoidon jatkuvuus

Hankkeen keskeinen kehittämistoimenpide on hoidon jatkuvuutta tukeva omalääkäri-omahoitaja-työparimalli, jonka tavoitteena on, että asiakas voi asioida mahdollisimman usein saman lääkärin ja hoitajan kanssa.

Toimintamalli perustuu tutkittuun tietoon, jonka mukaan tuttu hoitosuhde parantaa asiakkaan kokemusta palveluista ja tukee hoidon laatua.

Digitaalinen oirearviopalvelu

Hankkeessa kehitetään digitaalisen oirearviopalvelun palvelumalleja, joiden avulla asiakas voi arvioida oireitaan verkossa, saada itsehoito-ohjeita sekä tarvittaessa saada jatko-ohjauksen ammattilaiselle. Palvelun käyttöönotosta tiedotetaan myöhemmin.

Moniammatillinen omatiimi

Terveysasemien omatiimien moniammatillisuutta vahvistetaan lisäämällä eri ammattilaisten, kuten fysioterapeuttien, osallistumista omatiimien toimintaan.

Tavoitteena on, että asiakas ohjautuu oikea-aikaisesti juuri sopivan ammattilaisen vastaanotolle ja saa tarvitsemansa avun mahdollisimman sujuvasti.

Henkilöstön ja johtamisen tuki

Hankkeessa kehitetään myös henkilöstön ja esihenkilöiden työn tueksi uusia toimintatapoja, joilla vahvistetaan moniammatillisen omatiimin johtamista.

Tavoitteena on tukea henkilöstön työhyvinvointia ja pysyvyyttä, mikä mahdollistaa sujuvan ja laadukkaan palvelun sekä hyvän palvelukokemuksen asiakkaille.

Rahoitus

Hankkeeseen on saatu avustusta sosiaali- ja terveysministeriöltä. Ministeriö myönsi hyvinvointialueille avustuksia hoidon jatkuvuutta tukevien toimintamallien kehittämiseen vuosille 2026–2027.

Lisätietoja

Marika Appleton

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Hankepäällikkö
040 195 3825 marika.appleton@vakehyva.fi

Kati Fagerström

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Projektipäällikkö
040 637 7647 kati.fagerstrom@vakehyva.fi

Avainsanat

digitukiYhdenvertaisuus